tiistai 26. marraskuuta 2013

HUOMIO!

Kyllä, olet jokseenkin väärässä paikassa. Tuo inne-j.blogspot.fi -osoite aiheutti jos jonkinlaisia ongelmia erilaisten lisäosien toiminnassa, joten vaihdoin uudelle blogille vanhan osoitteen ja heitin uuden osoitteen tänne vanhaan. Pahoittelen sekaannusta!

UUSI blogi löytyy siis edelleen täältä.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Taas mennään

Olen taas muuttanut. Ihan vaan blogissa. Tuntuu, että uutta alkua tarvitaan taas, koska vuosi on ollut niin raskas ja monipuolinen. 

Pitemmittä puheitta, klikkaa itsesi uuteen osoitteeseen:

http://inne-j.blogspot.fi

Luvassa on päivittäisiä postauksia elämästä(ni), meikeistä, kauneudesta, vaatteista, sekä kulloinkin minua kiinnostavista asioista, sekä tietenkin myös valokuvia. Tervetuloa - tuo kaverisikin!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Blogipohdintaa

Säännöllisin väliajoin tulen miettineeksi blogiani, sen lukijoita ja sisältöä. En ole koskaan tarkasti ajatellut sitä, minkä tyyppinen blogini on tai mistä kirjoittaisin milloinkin ja mihin osa-alueeseen haluaisin keskittyä. Niinpä, blogini onkin ollut sekalainen katsaus kaikkea mitä sekalainen elämäni pitää sisällään. Pidän bloggaamisesta kovasti, mutta juuri tämän sekavuuden takia tunnen usein olevani hieman hukassa sen suhteen, mitä olisi järkevää tehdä. Usein tunnen olevani blogini kanssa todella yksin... Aiemmassa blogissani lukijoita (tai ainakin lukijoiksi rekisteröityneitä) oli ihan kivasti, tosin kuitenkin vähän jopa Suomen mittakaavassa. Nykyisin lukijoita on kourallinen tai pari. Olisi mukavaa saada niitä enemmänkin, mutta uskoisin, että ongelmana tässä on se, että blogimaailmassa nk. menestyäkseen täytyisi blogilla olla jokin yhteneväinen linja ja yhteneväistä sisältöä.

Omassa blogissani olen aina vaan kirjoitellut siitä, mitä mieleen sattuu tulemaan ja näin ollen aiheet ovat vaihdelleet arkisesta elämästä kosmetiikkapostauksiin ja miksei sisustukseenkin. Huomaan itse seuraavani (joskin ehkä laiskanlaisesti) lähinnä muoti- ja kauneusblogeja, mutta nauttivani myös blogeista, joissa kirjoittaja kirjoittaa arjestaan ja elämästään. Aionkin nyt laajentaa blogien lukemista uusiin tuttavuuksiin (ehdotuksia otetaan vastaan) ja kenties aloittaa uuden (?) blogin pelkästään jonkin tietyn aihealueen sisällä. Aion kuitenkin jatkossakin pitää tämän blogini hengissä ihan vaan omien juttujeni taltioimisen kannalta.

Ilmoittelen, kun on jotain ilmoiteltavaa!

perjantai 1. marraskuuta 2013

MUA - Makeup Academy

Eilen suuresti odottelemani kosmetiikkatilaus Englannista saapui! Tilasin viime viikolla MUA Makeup Academy Storesta kasan meikkejä ja eilen paketti odotteli minua kotona, kun selvisin kotiin. Paketti oli tuotu Miken ollessa kotona aamusella. Oli kuin joulu olisi tullut, kun pääsin paketin kimppuun!


Paketista paljastui: luomiväri/häivytyssivellin, From Dusk Till Dawn -luomiväripaletti, Power Pout -huulipuna/-voide, Undress Your Skin -highlighter,  Mosaic Blusher English Rose -poskipuna, Scarlett -huulipunakolmikko, vaaleanpunainen huultenrajauskynä, sininen silmänrajauskynä, ruskea silmänrajauskynä.



Luomiväripaletista löytyy aivan ihania sävyjä - sekä neutraalit arkisävyt, että intensiivisemmät, juhlavammat sävyt. Tuo turkoosi on aivan upea! Luomiväreistä tuntuu löytyvän pigmenttiä mukavasti. Tänään testasin aamulla paletin ylärivin oikeanpuolimmaista, sekä sen vieressä olevaa nappia ja sain niillä aikaan mielenkiintoisen kokonaisuuden. Tuo ensin mainittu väri on ihanan persikkainen ja sen vieressä oleva sävy antaa pehmeän kanervaan tai luumuun taittuvan sävyn. 

Aamulla kylpyhuoneessa.
 
Ylläolevassa kuvassa päivän työ-look. Kasvoilla Lily Lolon lisäksi mainitsemani kaksi MUA:n 2 luomiväriä, ruskea MUA silmänrajauskynä, highlighteria kevyesti, MUA English Rose -mosaiikkiposkipunaa, sekä Scarlet -huulipunakiekon persikkaisin sävy, joka näyttää aika pinkiltä, mikä johtunee voimakkaan pigmenttisistä huulistani. Punassa itsessään ei ole huimasti pigmenttiä, mutta tuntuu huulilla ihan voiteelta, hetken oltuaan...

vas. Luomiväri-/häivytyssivellin / oik. meikkikynät

Undress Your Skin Highlighter

Scarlett -huulipunatrio

vas. Scarlett -huulipunatrio, oik. mosaiikkiposkipuna

Power Pout -huulimeikkikynä

Kaikki tämä maksoi piirun verran vaille 30 euroa + toimituskulut, joten koko hommalle jäi kotiin kuljetettuna hintaa alle 35 euroa. Tilaan ehdottomasti uudelleen, koska olen erittäin tyytyväinen tuotteisiin ja mielestäni niiden pakkauksetkin ovat yksinkertaisuudessaan tyylikkäitä. Erityisesti plussaa saa se hieno idea, että meikkikynissä oli teroitin korkeissa mukana (silmänrajaus/huultenrajaus)! Luomiväreissä on pigmenttiä, sivellin oli unelman pehmeä, poskipuna kalpealle iholleni täydellinen aavistus väriä, korostuspuuteri (highlighter) sopivan vaalea, eikä mikään glitterinen ja tuohon jättikokoiseen huulimeikkikynään rakastuin heti! Huulimeikkikynässä kun on aivan ihana piparmintun tuoksu ja se tuntuu huulilla viilentävältä - ihana aamun piristys! Myös trio-huulipunat osoittautuivat hyviksi ja sopivan pigmenttisiksi - vaaleanpunaisessa sitä oli yllättävänkin paljon. Myös silmänrajauskynät tuntuivat laadukkailta ja sopivan pehmeiltä. Sininen oli upean intensiivinen.

Seuraavassa blogiarvonnassa arvotaankin sitten meikkituote MUAlta! Selailen tässä vähän kauppaa ja katson mitä kivaa sieltä löytyisikään... MUAn tuotteet ovat myös heidän sivujensa mukaan eläinkokeettomia, eikä edes raaka-aineita testata eläimillä. Siitä plussaa!

maanantai 28. lokakuuta 2013

Paras (kosmetiikka)ystäväni, Lily Lolo

Muistattekin ehkä, miten hurahdin kesällä mineraalimeikkeihin? Noh, Bare Minerals oli vasta alkusoittoa. Uskoin kuitenkin niitä, jotka suosittelivat minulle Lily Loloa ja niinpä jo ennen Bare Minerals -pakettien loppua, tilasin Briteistä (Lily Lolon kotimaa) itselleni vaaleimman mahdollisimman sävyn mineraalimeikkipohjaa (Porcelain) ja puuterin (Translucent Silk) ja jäin odottelemaan. Feel Unique toimitti paketin alle viikossa kotiin saakka ja yllätyinkin iloisesti siitä, miten suuria pakkaukset olivat - verrattuna Bare Mineralseihin.

Jo ensimmäinen kokeilu kertoi, että ainakin omalla kohdallani Lily Lolo hakkaa kalliimman kilpakummaninsa mennen tullen. Viimeinkin vaalein sävy, joka on tarpeeksi vaalea minulle! Uskomatonta! Kasvoni näyttivät ensimmäistä kertaa aivan täysin luonnollisilta ja mattapintaisilta - mutta silti eläväisiltä. Puuteria en olisi oikeastaan tarvinnutkaan, mutta olen sitä käyttänyt kuitenkin, koska se lisännee meikin pysyvyyttä ja heleyttää ihoa entisestään. L'Orealin Studio Secrets Primer -pohjustustuotetta laitan vain nenän alueelle, missä huokoset ovat suurimmat.


Lily Loloa olen nyt käyttänyt päivittäin 2 kk ajan ja ihoni on voinut hyvin ja näyttänyt luonnolliselta. En tajua, miten selvisin melkein 15 vuotta ilman jotain tällaista tuotetta? Hirvittää ajatella, miten eriparinen kasvojeni iho on ollutkaan kaulaan verrattuna...

Parasta Lily Lolossa on luonnollisuuden ja laadun lisäksi myös eläinkokeettomuus, sekä edulliset hinnat. Isokokoisien purnukoiden hinnat pyörivät n. 15 euron kieppeillä ja voisin epäillä tuon meikkipohjan kestävän minulla päivittäisessä käytössä (kun käytän sitä myös pikkuvirheiden peittämiseen) ehkä 4-5 kk. Erittäin edullinen siis! Puuteri varmaan tulee kestämään vuoden, sitä käytän sen verran niukasti. Olen vakavasti harkinnut myös muiden sarjan tuotteiden tilaamista, kuten herkullisen näköisten poskipunien kokeilua...

Kenelle suosittelisin Lily Loloa? Kaikille. Mikäli ihossasi on paljon peittämistä, suosittelisin myös Lilyn peitetuotteen hankintaa, sillä pelkkä meikkipohja peittää punaisuutta kohtalaisesti ja hieman tummat silmänalusetkin ihan mukavasti. Tätä on oikeastaan mahdotonta kipata kasvoille liikaa. Lilystä löytyy myös meille kalpeanaamoille hyvin sävyjä, joten suosittelen sitä myös niille, jotka eivät tunnu löytävän sopivan väristä meikkivoidetta mistään. Suosittelen jotain pohjustustuotetta, mikäli huokoset ovat ongelmasi, mutta yleisesti ottaen meikki pysyy hyvin, vaikka kastuisitkin vähäsen tai hikoilisit, joten normaali-ihoinen pohjustuksia tuskin kaipaa.

On ihanaa, kun iho tuntuu viimeinkin kasvoissa yhtä luonnolliselta meikin jälkeen, kuin miltä vaikkapa käsieni iho tuntuu. Ennen kasvoni jäivät aina jotenkin tahmeiksi ja epämiellyttäviksi!

Hyvää alkuviikkoa kaikille!

Huom. Lily Loloa saa edullisesti tilattua myös Suomesta, esim. Pretty.fi:stä.