tiistai 28. toukokuuta 2013

Hiljaisuuden jatkuessa

En minä tahallani teitä pidä pimennossa, mutta kun nyt vaan on niin, että se 24MB laajakaista, minkä Sonera meille lupasi toimittaa ei mennytkään ihan niinkuin Störmsössä. 24MB laajakaistan sijaan olemme nimittäin saaneet jatkuvasti pätkivän max. 7MB laajakaistan, joka sekin toimii juuri ja juuri Miken työhuoneessa, lähellä modeemia... Elokuussa meille olisi kuulemma tulossa taloyhtiön puolesta ja ihan ilmaiseksi Tampereen Puhelimen 10MB/2MB laajakaista, joten sitä odotellessa... Sitä ennen pitää kuitenkin keksiä suunnitelma C. 

Vaikka en nyt aivan nettiriippuvainen olekaan (ja olen kuitenkin voinut surffailla puhelimella / töissä), täytyy myöntää että on aika outoa kun ei sitä nettiä ole. Jotenkin sitä nyt sitten tarvitsisi koko ajan johonkin! Voisin blogata tuolla kännykällä hätätilanteessa ja sitten muokata postaukset siistimpään muotoon töissä tauolla, mutta en ole vielä itseasiassa saanut juuri uutta paikkaa kuvattuakaan. Autiotahan siellä vielä sinänsä on, kun ei seinillä ole juuri mitään, mutta se johtuu ihan siitä, että meidän seinät vastustavat poria ja nauloja oikein urakalla! 

Uudet nörttilasitkin tuli hankittua, kuten tuosta kulmasta näkee (kera allergisoituneiden silmien ja muikean ilmeen) samalla kun hankin ensimmäistä kertaa aurinkolasit omilla vahvuuksilla! Kyllä nyt kelpaa, kiitos Giorgio Armanin superedullisen tarjouksen*!

*Silmäasemilla on ollut tarjouksessa valikoima Giorgio Armanin silmä- ja aurinkolaseja yhteishintaan 199 euroa - omilla voimakkuuksilla.



Yllä suosikkinökötyspaikkani - sohvankulma. Parvekkeella pötköttää yhä kyljellään antiikkipöytä, joten sitä ei nyt ole pystynyt käyttämään, mutta muuten meillä alkaa olla aika valmista!

Toivottavasti saan nyt pian jonkinlaisen netin toimimaan vakaasti asunnossamme!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Esimakua


Koko viikonloppu on käytetty tehokkaasti muuttamiseen - joten tuleva viikko on varmasti raskas... Vain vanha varastokoppi on tyhjäämättä, muuten olemme saaneet kaiken uuteen osoitteeseen. Paljon hikeä, hiven kyyneleitä ja muutama tippa vertakin tässä on menetetty muuton aikana... Bloggailen edelleen puhelimella, koska kaikki on vielä aika kesken, mutta tässä kuvina vähän esimakua tulevasta.




Nyt painun (taas) suihkuun (kun sain jääkiekonloput katsottua) ja sitten yritän vielä laittaa jotain tavaroita pois ennen unille vetäytymistä... Aamulla työt kutsuvat taas...

perjantai 17. toukokuuta 2013

Muutto





Moi vaan! Ollaan täällä Ikeassa juuri, kuten tuosta alimmasta kuvasta näkyy. Melkein kaikki wanhasta kämpästä on laatikoissa, uusi on siivottu ja odottaa kalusteita ja asukkaita. Jänskättää! Paljon on vielä päivää, viikonloppua ja hommaa edessä... Puuh!

torstai 9. toukokuuta 2013

Suunnittelua, laskelmia, budjetteja = muutto

Heipä hei, nöpönenät! Olen ehkä hivenen laistanut bloggailuvelvollisuuksistani, mutta arki ja viikonloputkin ovat olleet yhtä hullunmyllyä! Töitä on ollut reippaasti, välillä pitkiäkin päiviä ja kaikki vapaa-aika on oikeastaan vierähtänyt muuttoon liittyvien juttujen parissa. Kävimme vilkaisemassa tulevaa asuntoammekin viime viikonloppuna ja... noh, olihan se vähän eri näköinen kun kaikki kalusteet olivat poissa ja seinät täynnä reikiä ja muuta sotkua, mutta onneksi mukava vuokranantajamme on laittamassa kämpän kuntoon ennen meidän muuttoa. Asunto maalataan, seinät korjataan ja jääkaapin ovi saa uuden kahvan. Vielä kun  joku siivoaisikin... Kämpässä oli nimittäin taidettu juuri ja juuri imuroida, eikä juuri muuta. Harmillista. Tässä nyt kuitenkin muutava kuva tyhjillään nököttäneestä asunnostamme salaman kanssa (koska asunnossa ei tietenkään ole tällä hetkellä kattovalaisimia ja siellä oli ilta kahdeksan aikaan jo melko pimeää).

Vas. Iso eteisemme kaappeineen / Oik. Pikkuinen kylppärimme

Vas. Näkymä keittiön ovelta / Vas. Näkymä kylppärin oven kohdalta olohuoneeseen päin

Oik. Miken työhuoneen ovelta / Vas. Makuuhoneen ovelta

Vas. Vaatehuonetta / Oik. Vaatehuonetta

Vas. Vaatehuone sijaitsee makuuhuoneiden välissä / Oik. parvekkeen nurkkaa

Uuteen asuntoon muuttaessa saamme:
- Valtavan vaatehuoneen, jonne mahtuu oikeastaan kaikki, mitä aiomme säilyttää
- Runsaasti kaappitilaa eteiseen
- Valtavan olohuone/ruokailuhuoneen
- Astianpesukoneen

Uuteen asuntoon muuttaessa menetämme:
- Valtavan kylpyhuoneen
- Saunan
- Työtasotilaa keittiöstä
- Maiseman

Valintoja, valintoja. Maiseman menetys surettaa tässä vaiheessa eniten. Keittiön ja työhuoneen pienistä ikkunoista näkee parkkipaikalle ja naapuritalon, kun taas makuuhuoneen ikkunasta ja parvekkeelta näkee metsän - mutta myös pyykinkuivaustelineet ja roskikset. Toisaalta, näemmehän me tällä hetkellä ihan saman, mutta roskikset ovat katoksessa ja metsä kauempana. Nyt välissä on puistomainen takapiha, kun taas uudessa asunnossa ei piha-alueita ole juuri ollenkaan. Toisaalta se harmittaa koiran kannalta - mutta toisaalta olemme kiven heiton päässä koirapuistosta. Lähikauppamme onkin sitten muuton jälkeen Prisma, jonne on matkaa 700 metriä, kun tähän saakka sinne on ollut 600 metriä. Saunaa tulee hieman ikävä, jättikokoista kylpyhuonetta ei muuten niinkään, mutta uudessa asunnossa ei ole pesukoneelle poistovesiputkea, mikä on aika syvältä... Valtava vaatehuone on kuitenkin aivan fantastinen juttu, samoin kuin astianpesukone. Keittiön työtaso-ongelmiin olemme jo keksineet ratkaisun...

Muuttaminen on jännittävää, mutta aika stressaavaa. Osittain harmittelen tosiaan tuota maiseman puutetta, mutta noh, ehkä tästä selvitään... muuten asunto täyttää toiveemme toivottavasti useita vuosia!