Elossa

Hei. Olen vielä elossa. Ja minulla ei ole aavistustakaan siitä, minne elokuu on mennyt. Vähäkalorisempi ruokavalio pitää yhä, vaikka välillä kalorit nousevatkin sinne 2000/päivä (normaalisti olen pysytellyt 1800 tai sen alapuolella) ja elämyksiäkin on koettu. Jos ihmettelette sitä, miksi tuo kalorimäärä on noinkin korkea, johtuu se siitä, että minulla on tätä ylipainoa sen verran, että en uskaltanut ihan heti tempaista mihinkään 1500 kaloriin vaan opettelen nyt ensin terveellisempiä elämäntapoja pikkuaskelin. 

Yksi pikkuaskel lisää otetaan heti kun pääsen viimein jalkaterapeutille näyttämään jalkojani, joiden kanssa on pitkään ollut ongelmia. Sen jälkeen, kun teloin alkuvuodesta 2012 oikean jalan nilkkani, ei tuo nilkka ole palannut aivan entiselleen ja vasemmassa jalassa on jo pidempään tuntunut ikään kuin "luupiikki".

Olen nähnyt hyvin urheilullisia unia. Olen esimerkiksi uneksinut juoksevani hyvin usein. Unissani juoksen kevyesti, pitkiäkin matkoja ja nautin siitä. Tosielämässä olen lapsesta saakka inhonnut juoksemista. Nyt haluaisin aloittaa juoksuharrastuksen (hullua?), mutta jalkani pitää saada ensin kuntoon, ennen kuin voin tuohon harrastukseen tosissani keskittyä.

Noin muuten kuukausi on mennyt pikkuflunssaisena ja hieman nuutuneena, töitä tehden ja raha-asioista murehtien. Olemme nimittäin nyt molemmat tajunneet, että auto alkaisi olla meillä aika olennainen investointi. Työpaikkani muuttuu kuun vaihteessa vakituiseksi ja oma auto helpottaisi kulkemista talvella ja muutenkin huonoilla keleillä - eikä tarvitsisi kastua tai palella, kuten viimeaikoina on ollut tapana (enkä näin ollen sitten ehkä olisi koko ajan pikkuflunssainen ja nuutunut). Tämä tarkoittaisi myös sitten skootterin myymistä, joten jos tätä lueskelee joku omasta, melkein uunituoreesta sisäänajetusta skootterista haaveileva, niin jätähän viesti!

Olen pitkään haaveillut taas vaihteeksi punaisista hiuksista. Tällä kertaa en kuitenkaan paloautonpunaisesta, vaan luonnollisesta kuparinpunaiseen menevästä sävystä. Sopivastihan tosiaan kotona oli jokin ikivanha syvänpunainen sävy, sekä hieman uudempi tumman vaalea sävy, jotka sitten yhdistin sillä logiikalla, että saan tuolla yhdistelmällä juuri sen sävyn, mitä haluaisinkin. Noh, oikealla näette lopputuloksen. Väri on ihan kaunis, ei siinä mitään, mutta se ei kyllä ole ollenkaan sitä mitä olisin voinut odottaa! Kuvassa väri näyttää lähinnä lämpimältä punaisenruskealta, mutta todellisuudessa väri oli ensialkuun suunnilleen tumman kirsikanpunainen. En oikein tiedä miten, mutta väri näytti myöskin melko kylmältä. Ensin en pitänyt siitä ollenkaan, mutta nyt pidän siitä jo kovastikin. Aion kuitenkin silti vielä yrittää päästä sinne haaveilemaani sävyyn, mutta ehkä tällä kertaa suosiolla sitten kampaajalla... samalla kun pitäisi leikkuuttaakin tuo tukka, kun siitä on jo 3 kk kun viimeksi nämä leikkasin. Ja jotenkin ihmeen kaupalla, hiukseni kasvoivat noiden 3 kk ainakana karkealta arviolta vähintään 8 cm, jos kuvamateriaalia on uskominen!

Noin muuten olen yllättäen innostunut muodista ja kauneudesta oikein urakalla ja tänäänkin julkaissut muoti- ja kauneushenkisessä blogissani useammankin New Lookin plus-koon kokonaisuuden... ja haaveilen tilauksen tekemisestä. Miltähän budjetti näyttää?

Tässä yksi kokonaisuus, jonka voisin heti ottaa käyttöön...

Olen tässä myös tajunnut, että minulla ehkä on jonkinlaista silmää muodille ja vaatteiden yhdistelemiselle (lapsenahan haaveilinkin muotiin liittyvästä ammatista, kiitos muotitietoisen äitini), mutta jostain syystä innostukseni panostaa ulkonäkööni on ollut aika pitkälti olematon. Olen toki aina pitänyt huolta siitä, että olen ollut siisti ja ennemminkin olen kiinnittänyt huomiota hiuksiini ja meikkiini, mutta vaatekaappini on ollut varsin tylsä AINA. En ole osannut käyttää printtejä, enkä oikeastaan mitään perus-puuvillaa hurjempaa materiaalia ja vaikka rakastankin koruja, en silti koskaan saa niitä päälle asti! Kylmät, sateiset aamut ovat tavallaan inspiroivia, mutta kun töihin ajaessa kastuu läpimäräksi, on aika samantekevää, mitä sitä laittaa päällensä... Toivottavasti tähän tulee joskus lähitulevaisuudessa muutos, jos varmistumme siitä, että taloutemme kestää autoilun kustannukset. Bussilla töihin kulkeminen tulisi etenkin talvella olemaan turhan haastavaa (ja kallista), joten... sormet ja varpaat ristiin!

Tämän kirjoituksen otsikko on enemmänkin, kuin vain päivitys siitä, että bloggailen taas. Se tarkoittaa sitä tunnetta, mitä olen nyt pikkuhiljaa saanut elämääni lisää. Sitä elossa olemisen tunnetta. Sitä, että asioilla on väliä ja että elämästä kannattaa todellakin ottaa irti kaikki mahdollinen, silloin kun sen voi vielä tehdä! Ehkä tämä on sitä lähestyvää kolmenkympinkriisiä?

Tänään päätin myös, etten enää koskaan syö tavanomaista pikaruokalaketjun hampurilaista tai hampurilaisateriaa. Miksi? Otetaanpa esimerkiksi Minikana-ateria, jonka voi hankkia Hesburgerista vitosella. Siinä ateriassa on 747 kaloria. Se on melkein puolet siitä kalorimäärästä, minkä nauttisin normaalisti päivässä. Eikä sillä aterialla kuitenkaan pysy kylläisenä puolta päivää. Lisäksi siitä tulee väsynyt olo. Eikä se oikeasti maistukaan niin hyvältä. Mieluummin teen kotona itse hampurilaisen, joka maistuu joltain ja jossa on kunnollinen moniviljasämpylä. Hampurilaisen, joka maksaa minulle ehkä 400 kaloria, mutta on täyttävämpi kuin kokonainen pikaruokalan ateria ja terveellisempikin.

Ollaan ja pysytään elossa!