lauantai 3. elokuuta 2013

Terveellisempään herkutteluun

Huomenta! Koska heräsin jo hieman kahdeksan jälkeen, päätin viimein kokeilla yhtä reseptiä, joka jäi mieleeni selatessani erästä englanninkielistä ohjekirjaa, jonka latasin noteen ilmaiseksi Kindlen kautta. Helppoon reseptiin löytyy aineetkin helposti! Itseltäni löytyi myös amerikkalaisilla "kuppimitoilla" varustettu mitta, joten en joutunut laskemaan aineksia, mutta yksi kuppi (cup) vastaa meidän 2,36 dl.

Ainekset:

1/4 kuppia hunajaa (tai agave-nektaria, jota en usko löytyvän Suomesta)
1/4 kuppia maapähkinävoita
1/2 kuppia pikakaurahiutaleita
1/4 kuppia mantelirouhetta
1/8 kuppia pellavansiemeniä
1/8 kuppia auringonkukansiemeniä
1/4 kuppia murskattua suklaata

Hunaja ja maapähkinävoi sulatetaan kattilassa, minkä jälkeen muut aineet sekoitetaan joukkoon. Mömmö muotoillaan esim. palloiksi, sydämiksi tai patukoiksi. Ja kyllä, ne näyttävät hieman kyseenalaisilta, mutta maistuvat hyvälle! Suklaanhimo tyydyttyy nopeasti ja bonuksena saat hyviä rasvoja! Ovat myös sen verran makeita, että yllättyisin, jos joku pystyisi koko satsin kerralla vetämään...

Herkut jäähtyvät ja kovettuvat parhaillaan jääkaapissa ja odottelevat amerikkalaisen heräämistä ja makutuomarointia.

Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti