Oli
ehkä aivan pakko kotiuttaa nämä housut Lindexiltä eilen, oli sen verran mahtava väri/kuosi/materiaali jne. Olin jo vannonut etten enää koske
"pillipöksyihin", mutta näin nämä ja silmissäni mm. mustat
nahkasaappaani ja olinkin sitten myyty... Tulevat korvaamaan viime
vuonna hankkimani Gossipin viinipunaiset twilli(?)farkut, jotka eivät
pysy päällä ilman vyötä ja keräävät itseensä kaikki mahdolliset
karvat...
Lindexiltä mukaan tarttui myös 3/4-hihainen
peruspaita mustavalkoisin raidoin ja Seppälästä mukaan lähti (ja heti
päälle päätyi) kiva näiden housujen väriin sopiva villatakki. Voisin
ostaa samaisen takin vielä kyllä parissa muussakin värissä... Tuntuu
laadukkaalta (ei ole akryyliä) eikä vaikuta venähtävän käytössä.
Akryylihän se on ihmisen pahin vihollinen - ainakin jos sattuu pitämään
kestävistä vaatteista, mutta todella paljon kaikki "kivannäköinen"
paljastuu akryyliseksi ja jää sitä myötä kauppaan. Koskikeskuksen
Seppälän "plussakoon" osasto (tai siis lähinnä n. 2,5 metrin mittainen
seinänpala ja joku 3 hyllykköä/rekkiä) on aina ollut pettymys, mutta
siellä pitää silti välillä käydä. Onneksi nyt löytyi joku helmikin!
Netissä näyttää olevan Seppälän sivuilla kaikkea kivaa, mutta
todellisuus on jotain aivan muuta. Lisäksi Seppälän plussamallistoa vaivaa sama ongelma kuin niin montaa muutakin - niistä ei voi ostaa puseroita ihmiset, joiden vartalonrakenne ei ole järisyttävän rintava, mutta lantioton ja vailla takamusta. Rinnuksista puseroihin mahtuu kaksi Jenniä, lantiolta pusero ei mene päälle laisinkaan... Ja kyllä, vika on vaatteissa, ei minussa! (heh...heh...)
Koskikeskuksen Zizzissä en edes käynyt, koska olen kypsä koko puljuun. Olen kypsä niihin järkyttäviin hintoihin ja siihen, että ainakaan oman kokemukseni mukaan tuo hinta ei todellakaan kerro laadusta mitään. Olen myös kypsä siihen, että ainakaan Tampereella liikkeisiin ei juuri oteta kuin pillifarkkua pillin perään ja muutenkin ovat niin ihastuneet siellä niihin pilleihinsä, että jos asiasta laittaa palautetta tyyliin "olisi kiva saada jotain muutakin mallia", niin vastaus on useinmiten se, että "voisit yllättyä miten monelle vartalotyypille pillihousut sopivatkaan!" tai "ne korostavat kivasti kaikenlaisia kurveja!" ... Argh! Tämän naisen kurvit kyllä korostuu ilman apuvälineitäkin!

Noin muuten Koskikeskuksesta tarttui mukaan koruja, sekä pakolliset kosmetiikkahankinnat The Body Shopista. Samalla reissulla ostin myös siskolle syntymäpäivälahjan. Koruja aion esitellä kohta puoliin, olen nimittäin niistä kovin innoissani! Samalla uskon löytäneeni vihdoin oman tyylini, mikä onkin jotain aika huikeaa, tässä 30 ikävuoden kynnyksellä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti