Kuten tässä on tullut jo "muutamaan" kertaan mainittua, on elämä tässä pikkuhiljaa työllistyessä muuttunut aika paljon kiireellisemmäksi. Herään aamulla klo 6, kotona olen n. 16:30 ja Mike puolestaan onkin usein töissä ilta ysiin ja sitten minä jo rojahdan sänkyyn viimeistään klo 23. Arkisin meille ei jää juuri yleensä yhteistä aikaa muuta kuin ehkä leffan verran, jos jaksan pitää silmiäni auki. Olimmekin sopineet jo alkuviikosta, että kun perjantaina tulee Miken palkka, niin lähdetään vähän "humputtelemaan", kun nyt on sen verran rahaa, että uskallamme ehkä hengittää. Suuntasimme siis yhdessä tsekkaamaan yhtä taidetarvikekauppaa, joka sitten olikin sulkenut ovensa jo kahdelta, mitä me emme osanneet aavistaakkaan lähtiessämme puoli neljän aikaan matkaan. Olimme tietysti myös henkisesti jenkkimeinigissä, emmekä tajunneet, että mikään menisi kiinni niin aikaisin - edes lauantaina.
Painelimme sitten pitemmittä puheita Pancho Villaan syömään, koska Miken teki mieli quesadilloja. Me ollaan työporukalla käyty yleensä kerran kuussa Panchossa, kun sellainen löytyy melko läheltä meidän työpaikkaa ja olen tottunut tilaamaan juustohampparin lohkoperunoilla (kun en hirveästi meksikon eväistä välitä). Syönnin jälkeen Miken teki kuitenkin mieli jäätelöä ja tuumin, että aika kalliit jätskit Panchossa, joten eiköhän mennä muualle. Noh, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, ei me sitten ihan halvalla päästy muuallakaan... Kävimme nimittäin Sokoksen jäätelökahvilassa ja Mike ylipuhui mut tilaamaan Minttusuklaa Pingviinin... Sain syötyä siitä reilun puolet ja voin kertoa, että ei tee jätskiä mieli varmaan pariin kuukauteen tuon jälkeen! Herkullistahan se oli, mutta jatkossa laitamme kyllä annoksen puoliksi...
Miken kuulumisia kysellään aina välillä, joten valotanpa niitä nyt tässä samalla. Kuten (kai) kaikki varmasti jo tietävät, Mike on ollut osa-aikatöissä ruokakaupassa elokuusta 2012 saakka. Hän teki maahanmuuttajakoulutuksen yhteydessä kyseissä kaupassa harjoittelun, mutta koska kaupan tädit ja sedät niin arvostivat hänen työskentelyään, hänet pyydettiin jäämään osa-aikaiseksi äitiysloman/hoitovapaan/tms sijaiseksi. Alunperin 18h/vko on muuttunut lähinnä 25h/viikko ja hommia on riittänyt ihan mukavasti. Mikehän työskenteli Usassa hyllyttäjästä tiensä kaupan pikkupomoksi muutaman vuoden aikana ja on nykyiseen työtehtäväänsä "ylikokenut". Aloittaessaan Mikellä oli kuitenkin vain n. 4-5kk kielenopiskelua takana, joten hyllyttämisestähän se oli täälläkin aloitettava. Nykyään herran löytää kuitenkin usein myös kassalta hurmaamassa mummeleita...
Mike lopetti maahanmuuttajakoulutuksensa hieman kesken, muistaakseni syyskuussa. Koulutus olisi jatkunut marraskuulle saakka, mutta töitä tarjottiin reippaasti ja koulustakin ilmoitettiin, että turhaa Mike siellä notkuu, kun ei heillä ole hänelle enää mitään opetettavaa. Olenkin jatkuvasti yllättynyt siitä, miten Mike puhuu suomea niin käsittämättömän hyvin. Ei ikinä uskoisi, että hän vasta hieman reilu vuosi sitten aloitti sen opiskelun. Hän pystyy keskustelemaan lähes normaalisti vanhempieni kanssa ja tekemään asiakaspalvelutyötä. Minä taas puolestani en osaa Mikelle puhua suomea juurikaan, kun olen niin tottunut vuosien varrella puhumaan englantia ja niinpä suomen puhuminen tuntuu jotenkin todella utopistiselta.
Mike on hakenut tänne Tampereelle ammattikorkeaan opiskelemaan tähtäimessään pelisuunnittelu ja siihen liittyvä kuvataidepuoli. Mike on todella hyvä piirtäjä ja uskon, että hän olisi tuolla alalla aivan elementissään. (Klikkaa skannattuja piirrustuksia isommaksi, ne ovat sen arvoisia!)
Mikäli Mike pääsee kouluun, aloittaa hän siellä ensi syksynä. Pidämme sormia ja varpaita ristissä, mutta kouluun on varmasti paljon tunkua - etenkin kun siellä opetuskielenä on englanti. Mikäli itse voisin vielä opiskella, hakeutuisin mielelläni mukaan, koska ala on mielettömän mielenkiintoinen - mutta minulta kyllä puuttuu tämä taiteellinen lahjakkuus, mitä tulee piirtämiseen. Etenkin tuo sammakko on yksi suosikeistani. Se on niin suloinen - ja niin sammakko!
Olen kyllä niin ylpeä Mikestä! Hän on todella kunnianhimoinen, ahkera ja lahjakas ja uskon, että hän pääsee vielä pitkälle elämässään. Toivottavasti hän pääsee kouluun hankkimaan itselleen unelmiensa ammatin, sillä sen hän on todella ansainnut! Mies menee aivan hukkaan tuolla ruokakaupan hyllyjen välissä seikkaillessaan... Hyvin hän on kaiken kaikkiaan Suomeen sopeutunut. Sitä odotettua "kulttuurishokkia" ei ole tullut vieläkään, mutta välillä hän kaipaa tiettyjä amerikkalaisia ruokia, ystäviään ja perhettäänkin, sekä autoilua. Mike pitää Suomessa siitä, että täällä elämä on tavallaan reilumpaa. Kuka tahansa pystyy opiskelemaan mitä tahansa, jos hieman paneutuu asiaansa. Julkkikset eivät ole juuri taviksia kummempia. Ketään ei palvota jumalan tavoin, vaikka he näyttäytyisivätkin tv:ssä tai elokuvissa. Ruoka on aidompaa ja terveellisempää. Julkinen liikenne on toimivampaa ja siistimpää. Onhan sitä toki negatiivisempiakin juttuja, kuten satunnaiset ennakkoluuloiset ihmiset, elämisen kallis hinta, vaikeus päästä lääkärille ja saada sieltä vielä oikea diagnoosikin + sairaslomaa (tosin Usasssa lääkäröinnistä saa maksaa itsensä kipeäksi), kauppojen lyhyet aukioloajat ja alennusmyyntien puute... Usassa kun noita alennusmyyntejä oli harva se päivä.
Kaikessa on aina puolensa. On hyvin todennäköistä, että joskus Miken koulun loputtua vielä suuntaamme nokkamme kohti länttä, mutta todennäköisesti emme Iso-Britanniaa tai Irlantia kauemmas. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä! Nyt minä keskityn ansaitsemaan meille rahaa ja Mike keskittyy taiteeseen ja yritämme jossain vaiheessa saada muutettua hieman isompaan asuntoon, jotta Mike saa itselleen oman työhuoneen, minne levittäytyä... Koko muu asuntohan on tunnetusti sitä vaimon valtakuntaa... ;)
Hyvää viikonlopun loppua kaikille!
