sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Yhden päivän viikonloppu

Olen onnistuneesti änkenyt tähän päivään kaiken sen, mitä en ole ennättänyt viikolla tehdä. Olin nimittäin eilenkin töissä, koska yritämme saada rutistettua yhden verkkokaupan uuteen osoitteeseen pääsiäiseen mennessä (ja taidamme ehkä siinä onnistuakin) ja näin ollen sain tyytyä tällä viikolla vain yhden päivän viikonloppuun. Se ei kuitenkaan haittaa, koska ensi viikonloppu onkin sitten jo mini loma - neljä päivää.

Kävimme Miken kanssa tänään Koskikeskuksessa, ensin syömässä La Mammassa, joka on edelleen ehkä suosikkipaikkamme Tampereella ihan vaan sen takia, että siellä pizzassa on todellakin hinta kohdallaan ja laatu mitä mainioin. Hyväntuulinen työntekijä meidät muistikin ja tervehti hymyssä suin, kummastellen kun ei ole meitä hetkeen nähnytkään. Sanoin, että kävimme ehkä kuukausi tai kaksi sitten, mutta paikalla oli joku toinen rahastamassa... tosin, nyt kun ajattelen, on siitä ehkä kauemmankin aikaa... Tässä on viime viikot lentäneet ohi niin nopeasti, että en oikein aina pysy kärryillä. Vastahan tässä oli joulu?

 Espanjalaisia klementiinejä on tullut syötyä oikein urakalla...

Ruuan ja koiran eväiden hankkkimisen jälkeen suuntasimme kukin tahoillemme metsästämään jotain pientä kivaa. Minäpä kirmasin ensimmäisenä Skopunkteniin katsomaan löytyisikö jotain "välikauden kenkiä", kun kenkäni ovat lähinnä joko talvisaappaita tai ballerina-tyyppisiä kesäkenkiä. Bongasin kaupan hieman kalliimpien kenkien joukosta heti ovesta kuljettuani kutsuvan näköiset vaaleanruskeat (beiget?) pienellä varrella varustetut tennari-tyyppiset kengät, jotka näyttivät nahkaisilta, mutta eivät tietenkään n. 35 euron hintaan sitä olekaan ja hyvä niin. Sovitin kenkiä ja ne tuntuivat mukavan pehmeiltä jalassa, joten päätin ostaa ne ja jättää ne suoraan jalkaan. Kivat kivat kivat ja näyttivät hyvältä päälläni olleen vaalean kevättakkini kanssa + Miken minulle joskus Usasta hankkiman vaaleanruskean laukun kanssa. En tietenkään oivaltanut vielä ottaa noista kengistä mitään kuvaa... Olen muuten edelleen positiivisesti yllättynyt, mitä tulee syksyllä Skopunktenista ostamiini tummanruskeisiin keinonahkaisiin talvikenkiin. Ne ovat olleet yhdet parhaista omistamistani kengistä, vaikka maksoin niistä alle 40 euroa! Ne ovat huippu mukavat jalassa ja sopivan lämpimätkin + olen käyttänyt niitä melkein joka päivä koko talven, eivätkä ne ole menneet miksikään. Jopa loskamössössä ovat jalkani pysyneet kuivana... ihmeellistä. Saa nähdä, kauanko kengät vielä kestävät, mutta ovat ne kyllä hyvin palvelleeet. Luinkin muuten jostain, että kenkien (kuten kuulemma rintaliivienkin) pitäisi antaa levätä joka toinen päivä... mutta mitenköhän sitä malttaisi antaa kumpaistenkaan hyvin levätä, jos niihin oikein tykästyy..?

Chocomania

Sen jälkeen kipaisin hakemassa Lindexiltä sukkia, mitään muuta en jaksanut edes jäädä katselemaan. Sitten käväisin The Body Shopissa, josta halusin vain jotain hyvältä tuoksuvaa - ja kävelin ulos Chocomania-öljyn kanssa. Kyseessä on aivan mielettömältä tuoksuva öljy, jota voi kaupassa olleen tekstin mukaan käyttää myös kasvoille ja hiuksiinkin... Ehkä tätä voisi uskaltaa kokeilla hieman latvoihin? Kasvoille en nyt kyllä laita mitään öljyä, ovat olleet todella rasvaiset viimeiset 2 viikkoa muun kropan kuivuessa korpuksi... taitaa olla hormonit vähän sekaisin? Kokeilin öljyä jo käsivarsiini ja kyynerpääni ainakin pehmenivät sekunnissa! Iho näyttää todella hyvältä ja tuntuu pehmeältä, mutta kyllä tuokin öljy hieman öljyisen pinnan iholle jättää, ei siitä pääse mihinkään. Tuoksu on aivan ihana!

Lainasin täksi päiväksi töistä kameraa, mutta en tietenkään uskalla tehdä sen kanssa oikein mitään, etten vaan riko sitä. Kaksi ylläolevaa kuvaa on kuitenkin sillä otettu ja täytyy sanoa, että etenkin tuossa chocomania-kuvassa kameran laadukkuuden kyllä huomaa, verrattuna omaan wanhaan digikameraani! Näkyy jopa tuo pöydällä oleva pölykin...

Nyt aion viettää loppu illan lähinnä juoden teetä ja nauttien tekemättömyydestä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti