keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Ruokaremontti (taas)

Rantakuntoon 2016 (?) -kampanja on (jälleen) startannut tässä taloudessa. Olemme tähänkin saakka syöneet 97% terveellisesti, mutta kuitenkin liikaa. Nyt olen päättänyt, että alas mennään ja kun sinne päästään, siellä myös pysytään. Ihan ensin ruokavalioon tungetaan reippaasti lisää kasviksia ja vesilasillisia. Näin kesällä myös marjoja tulee vedettyä antaumuksella, koska tuoreena ne ovat miljoonasti parempia, kuin pakasteesta.

Tänään nautin pariinkin otteeseen maustamattomasta jogurtista tuoreiden pensasmustikoiden kera... Nam! Olen myös ihastunut juustonmakuisiin riisikakkuihin ja kuvassakin näkyviin "pitasipseihin"... Valmistin tänään myös niin ihania Iohimedaljonkeja, että en kaivannut perunaakaan rinnalle, vaan popsin sen sijaan kasviksia.

Hyviä painonpudotusvinkkejä otetaan vastaan!

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tämän kesän suosikkeja ihonhoidossa (epäpuhdas iho)


1. The Body Shop: Seaweed Mattifying Day Cream (19,90 euroa)
Päivävoide. Emmin pitkään tämän ja Tea Tree-sarjan voiteen välillä, mutta jos ihan totta puhutaan, ostin tämän tuotteen alunperin 99% sen ihanan raikkaan, merellisen tuoksun vuoksi. Tämä on kuitenkin paljastunut huipputuotteeksi kesäaikaan helposti rasvaisena kiiltelevälle iholleni (jota kuitenkin kiristelee pesun/suihkun jälkeen). Voide on geelimäinen ja imeytyy todella nopeasti jättäen ihon mattapintaiseksi - uskomatonta, mutta totta.

2. The Body Shop: Tea Tree Skin Clearing Facial Wash (12,90 euroa)
Puhdistusaine kasvoille. Sain tästä keväällä näytekappaleen mukaani valiteltuani myyjättärelle epämääräistä ihoani. Ihastuin tuotteen viilentävään vaikutukseen, joka tuntuu erityisen hyvältä suihkussa kuuman päivän iltana. Pesee ihon puhtaaksi ja hoitelee tarvittaessa silmämeikitkin pois - mutta suosittelen varomaan, ettei tätä mene silmiin, sillä mentoli "raikastaa" silmätkin melko tehokkaasti... Tämä on ollut todella riittoisa ja kaikin puolin hintansa arvoinen tuote, joka on osaltaan auttanut kasvojeni "kukinnan" vähentämisessä.

3. The Body Shop: Tea Tree Blemish Fade Night Lotion (15,00 euroa)
Yövoide epäpuhtaalle iholle. Tästä on menossa jo toinen purkki! Ainoa yövoide, jonka jäljiltä ihoni ei aamulla muistuta McDonald'sin rasvakeitintä! Uskon, että tämän voiteen säännöllinen käyttö on osaltaan auttanut siihen, että vaikka ihoni oli välillä todella huonossa kunnossa ja puristelin näppyjä surutta (tiedetään, niin ei saisi tehdä...), en kuitenkaan saanut koko ruljanssista arpia. Tuote humahtaa ihooni heti levitettäessä, mikä on iso plussa!

4. Lumene: Matt Touch Deep-Cleansing Peat Mask (14,90 euroa)
Sokoksen verkkokaupasta tällä hetkellä 10,90 euroa!
Syväpuhdistava kasvonaamio. Muistan tämän tuotteen jo vähintäänkin teinivuosiltani, mutta olen nyt löytänyt sen uudelleen ja rakastunut jälleen kerran. Vaikka tämä kasvoilla näytätkin todennäköisesti suohirviöltä, on lopputulos hetkellisen ahdistuksen väärti! Mömmön jälkeen olo on nimittäin ihanan puhdas ja virkistynyt. Huomaan omalla ihollani välittömänä vaikutuksena hieman pienemmältä näyttävät huokoset ja mattapinnan.

5. Nivea: Mattifying Toner (5,50 euroa)
Mattapinnan antava kasvovesi. Edullinen ja kelvollinen kasvovesi sekaiholle. Miellyttävän raikas tuoksu, eikä tunnu iholla ylettömän tahmealta, kuten monet kasvovedet ainakin omalla kohdallani tuntuvat. Vaikka kasvovedessä on alkoholia, ei se ole ärsyttänyt ihoani, eivätkä silmänikään ole protestoineet, vaikka olen ronskisti tällä silmätluometkin silloin tällöin pyyhkäissyt. Siivoaa siististi meikin rippeet - myös ripsarin jämät.


Luulen, että kohta on aika siirtyä hieman hoitavampiin tuotteisiin, mutta näillä konsteilla olen onnistuneesti hillinnyt ihoni kiiltelyä ja talineritystä. Tasapainottuneella hormonitoiminnalla on varmasti osansa asiaan, mutta uskon omalle ihotyypilleni suunnatun kosmetiikan nopeuttaneen prosessia kiitettävästi. Nyt ihoni alkaa jo muistuttaa sitä, mitä se on normaalisti ollut...

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Isän muistolle <3

Ihan muutama päivä sitten sanoin äidille, että haluaisin, että tämä laulu voitaisiin jotenkin soittaa hautajaisissa. En meinannut saada henkeä, kun yllätyksekseni kanttori soitti laulun aivan ensimmäisenä. Olen varma, että isä olisi pitänyt siitä. Tilaisuus oli ylivoimaisesti vaikeinta, mitä olen koskaan kokenut. Kaikki tuntuu yhä todella epätodelliselta. En pysty vieläkään hahmottamaan koko tilannetta. Isää on niin ikävä.

Totinen matkustaja

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Tökkii, tökkii

Blah, blah, blah... Sellainen päivä kyllä tänään, että olisi kannattanut jäädä nukkumaan... Pitkä, raskas ja kiireinen päivä. Ei oikeasti sen kummempi, kuin muutkaan, mutta joskus sitä vaan nousee väärällä jalalla ja ärrinmurrin-olo jatkuu koko päivän. Kaikki vastustaa ja pienetkin asiat ottaa päähän. Lisäksi olen koko viikon tuntenut oloni vähän kipeäksi. Olen palellut ja kärsinyt milloin mistäkin särystä. En tiedä olenko oikeasti kipeä tai tulossa kipeäksi vai onko kyse vain stressistä. Tai kumpi sitten on parempi..?

tiistai 23. heinäkuuta 2013

The Wailing Jennys - By Way Of Sorrow


You've been taken by the wind 
You have known the kiss of sorrow 
Doors that would not take you in 
Outcast and a stranger 

You have come by way of sorrow 
You have come by way of tears 
But you'll reach your destiny 
Meant to find you all these years 
Meant to find you all these years 

You have drunk a bitter wine 
With none to be your comfort 
You who once were left behind 
Will be welcome at love's table 

You have come by way of sorrow 
You have come by way of tears 
But you'll reach your destiny 
Meant to find you all these years 
Meant to find you all these years 

 All the nights that joy has slept 
Will awake to days of laughter 
Gone the tears that you have wept 
You'll dance in freedom ever after 

You have come by way of sorrow 
You have come by way of tears 
But you'll reach your destiny 
Meant to find you all these years 
Meant to find you all these years

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Nimipäivä

Putte Possun nimipäivää eilen vietettiin... Tai sitten ehkä Sarin... Mutta tänään vietettiin mm. - Jennin nimipäivää ja sen kunniaksi kävin vähän shoppailemassa. Olen vaan hirmuisen nirso sen suhteen, mihin haluan rahojani hassata (ehkä siksi, että olen niin tottunut siihen, että rahaa ei hassattavaksi ole...), että saaliini jäi pienehköksi. Otin tosin hieman jo varaslähdön eilen käymällä Miken kanssa pizzalla. Siinä samalla mukaan tarttui kuvissa vilahtava keinonahkainen takkikin. Toivon takin toimivan työmatkoillani kylmyyttä ja pientä sadetta vastaan (skootterilla kun huristelen), koska etenkin aamut ovat olleet todella kylmiä...

Tänään ostin kasan uusia alusvaatteita, ihan vaan sellaista peruskamaa. Tulivatkin tarpeeseen! KappAhlista tarttui mukaan alusvaatteiden lisäksi myös pari perus t-paitaa, (sininen ja valkoinen) sekä kiva, kevyt ja ilmava pienellä pallokuosilla varustettu t-paita. Sokokselta ostin Isadoran huulimeikkikynän, jollaisia minulla on jo yksi ennestään. Tänään hankkimani sävy on kauan etsimäni luonnollinen sävy, joka vastaa täydellisesti huulteni luonnollista sävyä antaen huulille kauniin ja kevyen kiillon. Sokoksella nautin myös herkullisen jäätelökahvin...

Kuvissa myös eilinen nutturakampaukseni, sekä uudet korvakoruni. Ja kyllä, Mike istuu parvekkeella vuolemassa puuta keittiöveitsellä, vaikka mies omistaa ihan oikeitakin puukkoja...

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Makuuhuoneessa

Muutamia kuvia meidän makuuhuoneesta näin perjantai-illan ratoksi. Tammerfest on kuumimmillaan, mutta meillä Hakametsässä on hiljaista ja rauhallista. Hyvät yöunet puhtaissa lakanoissa kuulostavat tällä hetkellä paljon paremmalta kuin kosteassa säässä festareilla riekkuminen... Tai sitten olen vain tullut vanhaksi.

P.S. Mike vihaa noita tyynyjä...



torstai 18. heinäkuuta 2013

Normaalielämää?

Viikko on mennyt ihan ok. Töissä käyminen tuo rutiinia, vaikka mieluiten nukkuisin kotona. Tänäänkin olisin ollut halukas lähinnä nukkumaan kotona, kun töistä pääsin, mutta Mike sai ylipuhuttua lähtemään hetkeksi kaupungille.

Pyörähdin Aleksi 13 alessa, mutta en sitten ostanut mitään, ainakaan vielä. Laukkujahan minä vaan haikailin. Ja uutta lompakkoa, mutta en löytänyt sopivaa. Tai löysin, Sokokselta, mutta mielestäni 36 euroa lompakosta on järkyttävä, vaikka kyseessä olisikin Espritin lompakko. Hieman jäi vaivaamaan pari laukkua ja se lompakko, mutta taidan sitten toisena päivänä tsekata esim. Koskikeskuksen tarjontaa.

Sokokselta hain tarpeellisia perusjuttuja, kuten käsisaippuaa ja katsastin samalla paikan laukkutarjonnan, mutta se ei kyllä yhtään sykähdyttänyt.

Pikku välipalana söimme Hesessä toastit ja minä join vielä granaattiomenasmoothien, joka maistui todella terveelliselle!

Kyllä tämä tässä...

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Arki on vain junamatkan takana

Sunnuntai-ilta koitti viimeinkin lähes ikuisuuksiin venyneen viikon jälkeen. Arki on vain 1,5 tunnin mittaisen junamatkan takana. Ahdistus iski jo tunteja sitten. On ihanaa päästä takaisin "omaan kotiin" ja Miken ja Milon Iuo, mutta samalla joudun myös takaisin siihen perus arkeen, jota en ole koko viikolla elänyt. Pakkohan sekin on joskus kohdata.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Kotikylän tanhuvilla

Melko myöhään torstai-iltana saavuin Seinäjoelle, missä vanhin siskoni tuli kihlattunsa kanssa minua asemalle vastaan. Yksi asia oli niinkuin ennen; äidin luona kutsu kävi heti kahvipöytään -tai tarkemmin sanoen iltateelle ja voileiville. Perjantaiaamuna lähdimmekin sitten lapsuuteni kotikylään, eli Kauhajoelle hoitamaan pankkiasioita koko perheen voimin, sekä kummisetäni avustamana. Ohessa olevat kuvat ovat tuolta Kauhajoen reissulta ja ihana romanttinen kahvila oli Iounaspysähdyksemme Valkoinen Puu. Paikan kana-pesto panini oli erinomaista ja pekaanipähkinäpiirakka hyvin amerikkalaista. Panini kevyellä vihersalaatilla maksoi hieman alle 7 euroa ja piirakka jäätelöllä 4,70 euroa. Tee maksoi 2 euroa, mutta oli aika suuri, joten ihan 0K.

Perjantaina hikoilin vielä hieman Seinäjoen kaupoissa ja ostin KappAhlista farkkushortsit ja turkoosinvihreän puseron, joka oli alessa. Kiiruhdimme äidin kanssa kotiin, kun siskontyttöni soitti ja kertoi olevansa tulossa kylään. Ilta vierähti sitten jutellen, kahvitellen ja syöden, kunnes lähdin siskontyttöni kanssa käymään kaupungilla sen verran, että näkisimme tuttuni laulavan, mutta olimme liian myöhään ja liian aikaisin matkassa. Kävelimme sitten kuitenkin hetken kaupungilla, mikä oli kyllä huono idea Tango-Markkinoiden aikaan... Koko keskusta oli yhtä "räkäIää"...

Tänään olen ollut jotenkin tosi väsynyt, mutta kävin ratsastamassa ja auttelin vähän tallilla, mikä oli mukavaa, sillä reiluun kahteen tuntiin päässäni ei pyörinyt muuta, kuin hevosia. Tallin jälkeen kävin suihkussa ja söin, minkä jälkeen lähdin äidin avuksi ruokakauppaan. Piipahdin myös Seppälässä, mistä löysin edullisen asun hautajaisiin ja vähän muutakin. Samalla reissulla kävimme katsomassa isän tulevaa lepopaikkaa uurnalehdossa, mikä oli kaunis ja rauhallinen.

Huomenna olisi tarkoitus palata Tampereelle ja maanantaina pitäisi palata arkeen. Toivoisin maanantain olevan vielä vapaapäivä, koska nämä päivät ovat olleet raskaita ja tapahtumarikkaita. On outoa mennä kotiin taas, mutta helpottavaa nähdä Mike ja Milo.

Nyt aion vain olla loppuillan ja lukea tai katsoa TV:tä...

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Ikävä

Outo olo. Yksinäinen. Mikellä oli eilen vapaata ja oma pomoni antoi minulle koko viikon vapaata, pyytämättä. Hyvä niin. En oikein jaksa ketään. En osaa vielä "elää normaalisti". Olen katsonut enemmän Star Trek -episodeja nyt, kuin mitä viimeisen kolmen kuukauden aikana yhteensä, koska ne tuntuvat tutuilta ja turvallisilta. Yritän pysyä liikkeessä, käydä koirapuistossa, pestä pyykkiä.

Kun ainoa tuntemani isoisä lähti, olin vasta kaksivuotias, enkä näin ollen juuri muista koko juttua. Isäni äiti, joka oli aikoinaan isän adoptioon antanut, kuoli kun olin 11-vuotias, emmekä me olleet mitenkään läheisiä. En itkenyt. En ollut ennen isän poismenoa juuri ollut kuoleman kanssa tekemisissä niin, että se olisi minun kovasti koskettanut. Ehkä siksi tämä on nyt erityisen vaikeaa, koska menetin ihmisen, joka on ollut elämässäni suurin ja tärkein vaikuttaja, joka on aina auttanut, ratkaissut vaikeat ongelmat ja antanut parhaat neuvot. Nyt tunnen olevani eksyksissä.

Välillä olo on melkein normaali. Pesen pyykkiä ja käyn koirapuistossa. Syön jotain. Välillä kaikki romahtaa, enkä jaksa olla se reipas tyttö, joka ei koskaan itke. Vihaan itkemistä. Isäni oli vahva, aivan loppuun saakka, vaikka olikin fyysisesti heikko. Hän oli itsenäinen jääräpää, joka ei koskaan halunnut antaa periksi missään oikeasti tärkeässä asiassa. Ei hän nytkään antanut periksi. Sydän sen sijaan ei vain jaksanut enää.

Olen niin onnellinen siitä, että melkein 30 vuotta minulla oli niin hieno isä. Todellinen esikuva ja arjen sankari. Isä kasvatti, ehkä hieman vahingossa iltatähdestään samanlaisen hyväsydämisen kapinallisen, kuin mitä itsekin oli. Yritän elää niin, että isä olisi minusta ylpeä.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Hyvästi, rakas isä

23.12.1939 - 8.7.2013

Kirjoittaisin jotain kaunista,
mutta sanat eivät vielä tule.
Nyt on vain hiljaisuus...
Tyhjyys ja yksinäisyys.
Olisitpa vielä hetken jaksanut olla täällä.
Olisin niin halunnut vielä nähdä,
kertoa kuulumiset.

Kiitos kaikesta, isä.
Ilman sinua en olisi nyt tässä.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Daddy's Diner

Tänään tuli viimein tsekattua kaupungin toinen (?) amerikkalainen diner, eli Daddy's Diner, jota ollaankin Koskikeskuksessa katseltu "sillä silmällä" ennenkin... Mike otti pekonilla, sipulirenkailla ja tietenkin naudan pihvillä höystetyn hampurilaisen, jonka hän kehui olevan hyvinkin autenttisen amerikkalais-tyylinen. Itse söin burgerini kanan fileellä. Lisäpisteitä herkullisesta, grillatusta maissista (corn on the cob), joka sai Miken kaipaamaan BBQ-bileitä Jenkkilän malliin. Oma hampurilaiseni oli myös maukas, mutta itse olisin kaivannut hieman "kokojyvämäisempiä" sämpylöitä, sillä nyt sämpylät olivat melkein kuin ranskanleipää! Mike joi myös suklaapirtelön, joka ei kuitenkaan ollut kovin paljon muuta kuin kauniisti tarjoiItu kylmä kaakao... Sääli. Sääli myös, että paikan hinnat eivät ole Usan "tasoa"...

Muutenkin meillä oli mukavaa... Mike poikkesi "nörttikaupassa" ja minä Yves Rocherilla, mistä ostin taas hetkeksi suihkusaippuoita ja vartalovoidetta jemmaan, siellä kun ne ovat niin edullisia! Ostin myös kokeeksi kehäkukka-shampoota ja kaura-hoitoainetta. The Body Shopista hain vielä kokeilemani Tea Tree -sarjan kasvojen puhdistusaineen, joka tuntuu hieman viilentävältä ja tuoksuu vahvasti. Yhdistän teepuun tuoksun aina puhtauteen.

Hyvää viikonlopun loppua!

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Glitteriä kerrakseen

Se olis viikonloppu ny! Ohjelmassa on tosin myös töiden tekoa, koska ensi perjantaina tarkoitus olisi lähteä kohti Pohjanmaata hyvissä ajoin... Outoa lähteä matkaan ilman Mikeä, sillä emme ole juuri tainneet erossa olla sitten yhden käännöskeikan, jonka kävin Pohjanmaalla hoitamassa 2011... Milokin jää tänne Tampereelle! Hurjaa..Tänään on Tampereella ukkostanut melkoisesti, joten ilta on mennyt tutisevaa puudelia pidellessä..

Taisinkin mainita, että ostin jopa kolme glitter-kynsilakkaa viime viikonloppuna. Mistäs väristä aloittaisin?

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Naapurinillittäjä iskee

Tämä viikko on kyllä aivan omaa luokkaansa... Nyt sain isännöitsijältä viestin, että joku taloyhtiön hallituksen jäsen oli valittanut viikkoja talon edessä, syvennyksessä siististi seisoneesta skootteristani hänelle, ja että minun pitäisi siirtää se "jonnekin muualle". En saanut järkevää vastausta siihen, että mistä syystä skootteri pitäisi siirtää, vaan sain selitystä tyyliin "siihen alkaa keräantyä kaikenlaista ja sitten esim. roska-auto ei enää mahdu tuosta kulkemaan"... Kuten kuvista näkyy... skootteri ei kyllä taida olla kenenkään tiellä...

Lain mukaan skootterin saa parkkeerata sinne minne pyöränkin (ulkotiloissa). Jos pyörätelineemme eivät olisi talon takana ihmeellisesti hiekka- / nurmiylämäessä, voisin toki parkkeerata skootterin sinne ja samalla viedä ainakin 2 pyörän paikan... Tarvitsen myös jostain peitteen, jota nyt en ihan 0 varoitusajalla saanut hankittua. Sateessa seissyt skootteri voi olla vaarallinen. Vuokraemäntäni ei muuten ymmärrä, miksi skootteria ei tuossa voisi pitää, mutta hei, pitäähän tässäkin talossa joku nillittäjä olla...

Mahdollista sotasuunnitelmaa aion nyt pohtia suklaateen äärellä...

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Ziniolla

Viikko on alkanut aika raskaasti isän jouduttua (taas) sairaalaan ja Milollakin oli jotain pelottavan näköisiä kramppeja pitkästä aikaa... Tosin, uskon nyt tietäväni mistä nuo krampit johtuvat ja miten krampin sattuessa on parasta menetellä.

Heinäkuu on kesälomakuukausi melkein kaikilla, joten töissäkin on ollut todella hiljaista. Minullahan ei kesälomaa ole, koska aloitin virallisesti palkallisena vasta maaliskuussa. Mikellä puolestaan on elokuussa mukavat 3 viikkoa!

Olen nyt myynyt (äitini puolesta) meidän keittiössäkin ennen asuneet antiikkikalusteet, minkä vuoksi meillä on parina päivänä poikennut "vieraita" ja nyt meillä on antiikkia tien tukkeena riittämiin...

Tänään raskaan päivän jälkeen halusin hieman rentoutua, joten päädyin kokeilemaan Ziniota. Zinio on mm. Androidille saatavissa oleva lisäosa, joka mahdollistaa lehtien tilaamisen ja lukemisen helposti. Ulkomaisten lehtien hinnat ovat myös todella edulliset! Esim. tilaamani heinäkuun Glamour UK (kuvassa) maksoi hieman alle 2,00€...Näppärää!

Nyt lopetan pilkkimisen ja käyn nukkumaan!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Eco-Friendly Libra

Eco-Friendly Libra

Eco-Friendly Libra by somewhereforward featuring a lip care

Osallistuin tällä viimeisimpään Polyvore-kilpailuun, jossa haettiin horoskooppimerkkien meikkejä. Tein tämän oman horoskooppini, vaa'an pohjalta ja valitsin luonnollisia, eläinystävällisiä sarjoja meikkiin - ja kauniin vaa'an, Kate Wisletin inspiraatiokseni.

Kaunista maanantaita kaikille!