Tapahtumarikas loppuviikko takana. Sen verran tapahtumarikas, että aikaa/energiaa bloggaamiselle ei ole tuntunut löytyvän sitten mistään. Perjantaina vanhempani saapuivat vierailulle illalla seitsemän aikaan ja näillä näkymin he ovat lähdössä vasta tiistaina aamulla. Eilinen meni jännittävissä merkeissä aiemmin mainitsemaani asuntoa katsastaen. Otin kyllä asunnosta muutamia kuvia, mutta koska asunnossa oli vielä toisten tavaroita (ja asukkaatkin paikalla), en viitsi niitä kuvia julkaista sen kummemmin tässä vaiheessa.
Ensi viikonloppuna käymme allekirjoittamassa vuokrasopimuksen ja koska olemme nopeita käänteissämme, alamme tehdä muuttoa viimeistään toukokuun alussa. Luvassa on 71 neliötä laminaattilattiaista unelmaa (?), johon sisältyy keittiö, kaksi makuuhuonetta, jättimäinen olohuone, piskuinen kylpyhuone, parveke - ja valtava vaatehuone! Minikokoinen kylpyhuone onkin ehkä asunnon ainut miinuspuoli, mutta toisaalta nykyisessä hehtaarikylppärissämme on aivan hirvittävästi siivottavaa. Omaa saunaa ei kyllä taida kummankaan tulla ikävä, sen verran vähän olemme viime aikoinakin saunoneet... ja onhan taloyhtiössä sauna, jos oikein sitä tarvitsee. Tällä hetkellä tuntuu myös siltä, että ihan mielelläni luovun saunasta, koska saamme tilalle astianpesukoneen! Jipii! Mainittakoon vielä, että keittiöstä ja kylpyhuoneesta löytyy laattalattia, mikä ilahduttaa suuresti!
Buddha (& bloggaaja) / äidin tuoma Green Gate-kynttilä
Tämä päivä menikin puolestaan sitten aika pitkälti Ikeassa, ihan vain katsellen. Sen verran äiti teki hankintoja, että osti meille uuteen kämppään tuparilahjaksi muutaman pyyhkeen ja kylpyhuoneeseen maton. Me lähinnä katselimme ruokapöytiä ja yritimme keksiä miten saamme uuden asunnon keittiöön lisää laskutilaa, sillä sitä kipeästi kaivataan. Keittiö on tilava, mutta laskutasoa/säilytystilaa on niukasti verrattuna nykytilanteeseemme. Mainitsinko muuten, että uusi kotimme tulee olemaan n. 5 minuutin automatkan päässä nykyisestä asunnostamme? Jäämme siis hyvin pitkälti tutuille kotikonnuillemme, mikä on vallan mainiota!
Viikonlopun ikävin juttu on ollut varsin sinnikäs ja voimakas vatsakipu, jolle en ole löytänyt vielä mitään selitystä. Se kaatanee allekirjoittaneen sänkyyn melko pian tänäkin iltana - sillä horisontaalinen asento tuntuu parhaalta...
Nyt pitää sitten vaan keksiä, miten pysymme housuissamme seuraavat viikot ja miten rahoitamme ne pakolliset huonekaluostokset (lähinnä ne keittiön laskutasot/säilytyskalusteet)...
Onnea uudesta kodista! Saadaanhan sitten nähdä kuvia, kun asetutte taloksi? :)
VastaaPoistaTottahan toki ;)
VastaaPoista