Hui, kuinka nämä päivät juoksevat, eikä mistään päästä tunnu saavan kiinni! Pitää oikein napata itseään niskasta, että saa bloggailtua. Töissä on tuttuun tapaan pitänyt hoppua ja sen lisäksi tulevaan muuttoon liittyy jos jonkinlaista suunnittelua, laskeskelua ja organisointia. Ikeassa ollessa tuli napattua kuvia kaikesta sellaisesta, jota kämppään joko tarvitsisi tai haluaisi, joten tässäpä niistä muutama ajatus... (puhelimella napsittuja kuvia)
Olohuoneeseen kaavailtiin jalkalamppua
Oikealla oleva onkivapaa muistuttava paperivalaisin on 1. vaihtoehto, mutta sen kestävyys on hieman kyseenalaistettavissa. Vasemmalla oleva lamppu olisi varmasti tukevampi, mutta onko se jo liian teollisen näköinen?
Säilytysratkaisuja
Televisiotahan meillä ei (vielä) ole, mutta olohuoneessa on sen verran tilaa, että jonkinlainen tv-tason tyyppinen voisi jo nyt olla paikallaan. Värimaailmasta tulee meilläkin olohuoneessa löytymään lähinnä koivua mustilla yksityiskohdilla ja -ehkä- valkoista, mikäli työpöytäni jää olohuoneen puolelle. Rottinkiarkku voisi olla ihan kätevä ylimääräisten torkkupeittojen ja tyynyjen säilyttämiseen..?
Keittiöön tarvitaan työ-/laskutasoja tai taso...
Ikeassa ei kuitenkaan mikään työtasoista miellyttänyt silmää niin kovasti, että se olisi pitänyt väkisin saada. Tuo vasemman puoleisen työtason kansi on ehkä lähimpänä tulevasta keittiöstämme löytyvän puun sävyä. Suunnitelmissa on saada sinne lisää samanlaista puuta ja/tai valkoista.
Uusi ruokapöytä ja tuolit tarvitaan
Ruokapöydäksi on suunnitteilla koivunvärinen Norden -ruokapöytä, jota saa jatkettua, mutta tuoleista emme ole vielä oikein saaneet päätettyä. Voi myös olla, että emme niitä Ikeasta hanki. Tuo oikealla kuvassa oleva musta tuoli on muovia, minkä vuoksi en hirvittävän innostunut siitä ole, koska en ole varma sen kestävyydestä. Malli puolestaan on ihan ok. Koivupöydän kaveriksi tulee todennäköisesti juurikin jotkut mustat tuolit.
Baarituoli-ideaa keittiöön ja yöpöytiä makuuhuoneeseen
Keittiöön on suunnitteilla jonkinlainen pieni aamiaispöytä, ehkä baari. Jotain edullista ja helppoa. Yöpöydät meidän täytyy ostaa, sillä emme tällä hetkellä sellaisia omista, mutta haluaisimme sellaiset kyllä. Makuuhuoneemme ei ole hirvittävän iso, joten jotain pientä ja näppärää kaivataan - ja mielellään sellaista jossa on jopa edes yksi laatikko. Makuuhuoneeseen tarvitaan ehkä myös jonkinlainen uusi pöytä- tai seinävalaisin (tai pari).
Sängyn päädyssä tämä näyttäisi hyyyyyvältä... tai sitten olohuoneessa?
Pyykkikori ja vaatesäilytystä varastoon
Nykyisessä asunnossamme on kylpyhuoneessa valtaisa "pyykinlajittelutorni", mutta koska sellaista ei uudessa asunnossamme tule olemaan - ja pyykkikori todennäköisesti tulee asumaan jopa makuuhuoneessa, täytyy meidän hankkia sellainen pyykkikori, jota jaksaa katsellakin, eli ehkä rottinkia tai jokin siisti, neutraali kangas. Varastoon puolestaan aion hankkia tuollaisen kätevän vaatesäilytysyksikön (hieno sana), missä on hyvä säilöä esim. talvivaatteita ja -kenkiä kesällä.
Nämä ovat nyt vasta irrallaan pörräileviä ideoita, ei mitään sen vakavampaa. Olipa muuten outoa lähteä Ikeasta pelkät pyyhkeet kainalossa!
Hups, nyt vasta löysin uuteen blogiisi, ihana raikas ilme!! Alkaa tulla sellainen fiilis että omakin blogi kaipaa hieman kevätsiivousta... :)
VastaaPoista