Skootteritäti

En edes yritä enää pyydellä anteeksi hiljaisuuttani. Enkä lupaa mitään aktiivisuuden lisäämistä. En selitä mitään. 

Ei se noin toimi. 

Ei se äiti ehkä ihan tätä tarkoittanut, kun meille sisustustarroja osti...

Okei. Ahdistaa hieman, että en ole bloggaillut mitään melkein kuukauteen. Voisin antaa jos jonkinlaisia selityksiä, mutta oikeastihan tämä kaikki johtuu lähinnä siitä, että olen asettanut itselleni jotain turhantärkeitä tavoitteita, joita sitten kaiken kiireen keskellä on mahdotonta saavuttaa. Toisin sanoen päähäni jumiutuneet ajatukset siitä, että bloggaan vain jos saan aikaiseksi "kunnollisen mittaisen", kuvilla höystetyn bloggauksen, sen sijaan että kävisin heittämässä jonkun pikkujutun silloin tällöin. Mutta aktiivisuushan on blogimaailmassa se kaiken A ja O. 

En ole koskaan yrittänyt kiivetä blogimaailman huipulle, vaikka parista sadasta lukijasta ehkä haaveilenkin. Totuus on kuitenkin se, että blogini kertoo minusta ja elämästäni ja omista kommelluksistani ja suosituimmat blogit ovat niitä, joilla on jokin teema. En kuitenkaan koe, että pystyisin bloggaamaan aktiivisesti ja kiinnostavasti vain muodista tai kauneudesta tai muusta sellaisesta. Itse pidän kuitenkin kovasti blogeista, joissa ihmiset raottavat ovea elämäänsä ihan kokonaisuudessaan. Elämäänhän kuuluu vähän kaikkea.

Minun elämääni on viimeisen kuukauden ajan kuulunut melkoisesti töitä, mikä on toki näkynyt myönteisesti myös palkkakuitissa. Raha on erittäin tervetullutta nyt, kun muutto toivotti koiperhoset tervetulleiksi lompakkooni. Ylitöitä kannattaa tehdä lisää jo senkin vuoksi, että saan osamaksettua uuden skootterini (!) ja sen vakuutukset...

 Tätiskootteri ja uuden asuntomme melkein paras ostos!

Fiksu (ja varakas) olisi ehkä ostanut auton, mutta aion sinnikkäästi ajella skootterillani pitkälle syksyyn, kunnes kelit ovat niin kamalat, että se ei enää ole turvallista (tai kunnes Kiinanihme (?) ei enää starttaa). Ostin tämän siis työmatkojani varten kun olin viikon verran kulkenut töihin milloin milläkin ihme kyydillä vakituisen kyydittäjäni sairastuttua. Tajusin, että oma kulkupeli toisi työssäkäymiseeni vapautta ja joustavuutta - vaikka onhan aamun +5 asteessa pikkuisen vilpoista surauttaa reippaan 10 kilometrin matka huikealla 45km tuntinopeudella... Nelitahtisena tämä syö bensaa niukasti, joten itse matkakustannukset eivät todellakaan päätä huimaa - etenkin kun tankin saa täyteen reilulla vitosella.

Teininähän minulla oli skootteri, Piaggio Typhoon Tech, kaksitahtinen, isohkoilla, syväuraisilla renkailla varustettu "keltainen paholainen". Siihen verrattuna tämä on todellakin tätimopedi, joka lähtee valoista hitaasti eikä kuljekaan kuin just ja just sitä 45km/h. Piaggionihan meni kuutta kymppiä ihan virittämättä ja lähti valoista kuin salama. Sillähän sai keulittuakin... Olen silti kiintynyt söpöön retroskootteriini, koska ei tässä iässä tarvitse enää hirveästi crossiradalla ajella tai keulia. Valoista saisi kyllä lähteä vähän ripeämmin... 

PS. Saamme näillä näkymin toimivan (toivottavasti) internetin vasta elokuussa. Plääh.  
PPS. Aion viikonloppuna lukea pitkästä aikaa muitakin blogeja ja potkia itseäni persuksille!